Jump to content

normitus

From Wiktionary, the free dictionary

Finnish

[edit]

Etymology

[edit]

normittaa +‎ -us

Pronunciation

[edit]
  • IPA(key): /ˈnormitus/, [ˈno̞rmit̪us̠]
  • Rhymes: -ormitus
  • Hyphenation(key): nor‧mi‧tus

Noun

[edit]

normitus

  1. normalization

Declension

[edit]
Inflection of normitus (Kotus type 39/vastaus, no gradation)
nominative normitus normitukset
genitive normituksen normitusten
normituksien
partitive normitusta normituksia
illative normitukseen normituksiin
singular plural
nominative normitus normitukset
accusative nom. normitus normitukset
gen. normituksen
genitive normituksen normitusten
normituksien
partitive normitusta normituksia
inessive normituksessa normituksissa
elative normituksesta normituksista
illative normitukseen normituksiin
adessive normituksella normituksilla
ablative normitukselta normituksilta
allative normitukselle normituksille
essive normituksena normituksina
translative normitukseksi normituksiksi
abessive normituksetta normituksitta
instructive normituksin
comitative See the possessive forms below.
Possessive forms of normitus (Kotus type 39/vastaus, no gradation)

Derived terms

[edit]
compounds

Further reading

[edit]